1305461344_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Olenkin jo aiemmin kertonut Ravelryn Suomalaisia perinteitä - ryhmästä. Pääsiäisestä lähtien olemme osallistuneet sukka-KAL:iin. Sukkien kuvio perustuu Sakkola-Raudun seudun kirjotusta sorokan lakimuksesta. Kaikki tässä neulonnassa oli ihanaa, perinteinen kuvio, joka on vielä kauniskin, uudet haasteet ja tietenkin itse sukkien neulominen.

1305461377_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vastoinkäymisiltä en kuitenkaan välttynyt, syynä oli jälleen oma tyhmyys ja luulo osaamisesta. Ohjeessa sanottiin, että pohjaväriksi sopisi parhaiten vaalea lanka. Mie tietenkin aloitin tummalla langalla. Kuviolangaksi valitsin Tico ticon, koska olen aiemmin huomannut, että itseraidoittuva lanka on kaunista kirjoneuleessa. Ylimmässä kuvassa näkyy tulos, en tykännyt. Kuvioväri oli miusta liian sekalaista. Siispä uusiksi meni.

1305461295_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Aloitin neulomaan toista vihjettä. Siinä kirjoneuleen jälkeen neulottiin salmiakkikuviota nurjilla ja oikeilla silmukoilla. Sellainen ei näy tummassa langassa hyvin. Niinpä aloitin sukat kolmannen kerran - vaaleasta pohjalangasta. Neuloin nämä ensin valmiiksi ja sitten tummat sukat, ilman niitä salmiakkikuvioita.

1305461248_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Neuloin molemmat sukat ohuemmasta langasta kuin ohjeen suositus oli, muuten sukista olisi tullut liian isot. Käytin myös kirjoneuleessa isompia puikkoja välttääkseni liian kireää neuletta varressa.

1305461262_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Eilen sitten päättelin langat ja kirjoin kuviot. Se olikin työläämpää kuin olin arvellut. Seurasi myös yllätys: tummansinisissä sukissa kirjotut kuviot ovat eri paikassa kuin vaaleansinisissä. Miulla ei ole aavistustakaan, kuinka niin on voinut käydä Nolostunut. Ehkä katselin liian tiiviisti Jane Austen DVD:tä, enkä keskittynyt neulomiseen.

1305461311_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kirjonta ei onnistunut kovin hyvin, mutten rupea purkamaan, tykkään sukista muutenkin.

Neuleen tiedot ovat taas täällä.