Tohtori Zivago kuuluu lempikirjoihini ja -elokuviini. Tarina sijoittuu vallankumouksen aikaiselle Venäjälle, Pietariin ja Siperiaan. Päähenkilöinä on Juri Zivago, hänen vaimonsa Tonja ja rakastajansa Lara.

Kun näin vuosi sitten Twist Collective-lendessä ihanan hupun, ihastuin oitis. Kävin katsomassa ohjetta aina sillon tällöin, etsiskelin sopivaa lankaa, katselin elokuvaa DVD:ltä. En tiedä, oliko neuleen suunnittelijalla sama Lara mielessä, mutta miun mielikuvitus vei miut Siperiaan, jonne olen aina halunnut matkustaa.



Suunnittelin, että huppua neuloessani, lukisin kirjaa ja katselisin elokuvaa. Niin ei jostain syystä käynyt. En halunnutkaan katsoa sitä niin pian uudelleen. Enkä halunnut aloittaa uutta kirjaa ennen kuin kesken oleva olisi luettu. En siis uppoutunut Venäjän vallankumoukseen ja itkenyt surullista loppua. Teetä sentään join venäläiseen tapaan.



Kuvat sen sijaan on otettu samassa metsässä, mihin osa Laran tarinaa sijoittuu - pohjoisen pallonpuoliskon taigahan ulottuu Norjasta itään Siperian halki Tyynelle valtamerelle. Ihan hyvin voisi kuvitella Jurin ja Laran pakenevan näissä maisemissa .



Neuleen tiedot löytyvät muistiinpanoistani Ravelrystä. Ohje löytyy tuolta yllä olevan Twist Collectiven linkin kautta.