Suunnittelin sormikkaiden neulomista jo viime keväänä, mutta aina jokin muu muka tärkeämpi neule kiilasi sormikkaiden eteen. Elokuussa syksyn läheisyys kuitenkin pani asiat tärkeysjärjestykseen ja niinpä aloitin neulomaan kaksia sormikkaita.

1317567137_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Keväällä olin jo päättänytkin neuloa sormikkaat Mary Oljen mallin mukaan. Nyt vain kaivelin lankavarastostani jämä-Pirtin kehräämökeräni. Sen ihmeemmin suunnittelematta päätin käyttää melkein kaikkia värejä. Näin jälkikäteen vähän harmittaa. Tällä kuviolla olisi miusta tullut paremmat kahdella värillä ja olisin päässyt vähemmällä lankojen päättelylläkin. Vähemmällä värimäärällä olisin saanut rauhallisemman vaikutelman.

1317567197_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Malli on peräisin Mary Oljen Kauneimmat käsityöt kirjasta, jonka äitini on hankkinut 70-luvulla. Ohje on Seiskarin sormikkaat, jotka muuten neuloin silloin joko 70-luvun lopussa tai 80-luvun alussa. Muistan ihastuneeni malliin kovasti ja vähän jännittäneeni sormikkaiden neulomista. Muistaakseni innostuin kuitenkin sen verran, että neuloin jämälangoista useammat sormikkaat ihan omasta päästä.

1317567239_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Samoihin aikoihin, kun aloitin neulomaan Seiskarin sormikkaita, näin eräässä vaatekuvastossa kivat, yksinkertaiset sormikkaat. Ne olisivat olleet aika kalliit tilata, mutta näppäränä neulojana päätin neuloa ne itse. Eihän siihen nyt mitään sen kummempaa mallia tarvittu, kun ranne oli helmineuletta ja muu ihan pelkkää ainaoikeaa.

Tätä kirjoittaessani lämpömittari näyttää 0,4 astetta. On aika laittaa sormikkaat käteen!

1317567022_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

(2.10.'11 Repovden kansallispuisto)