1281849177_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ennen Kanadaan lähtöä olin tutkaillut Ravelrystä Waterloo Countyn lankakauppoja. Kun asuin siellä 90-luvun alussa, ei mistään saanut villalankaa, kaikki oli muovia. Eipä lankakauppojakaan juuri ollut. Nyt oli. Lankaa oli myös myynnissä toreilla ja kauppahalleissa. Kaikesta tästä napsin kuvia, mutta digiaikaan kuuluu myös se, että epähuomiossa kuvat voivat hävitä - näin kävi miun lankaostoskuville.

Ensimmäisenä suuntasin Prestonissa sijaitsevaan Lily Lee's Wool & Tea-kauppaan, joka sijaitsi aivan nurkan takana entisestä kodistamme. Valitettavasti tai ehkäpä onneksi siellä olikin loppuunmyynti. Omistajan muut työkiireet pakottivat hänet lopettamaan putiikin. Kaikki tuotteet olivat 50% alennuksella!!!! Kääks! Oli pakko ostaa, kun kerta halvalla sai.

1281847571_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mukaan tarttui mm. kerällinen Qiviuk-lankaa, jonka kilohinta oli niin kallis, että tämä pieni kerä täytyisi varmaan viedä pankin tallelokeroon tai ainakin kylän ainoaan kassakaappiin naapuriin. Mutta se OLI puoleen hintaan ja pääsisittepä hipelöimään sitä!

1281255974_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mary Maxim on suuri käsityökauppa tai oikeastaan teollisuushalli. Siellä myydään kaikkea mahdollista käsitöihin liittyvää. Kävin siellä paljon aikoinaan Kanadassa asuessani, mutta myynnissä oli silloin vain muovilankaa. Muistan keskustelleeni tästä usein myyjien kanssa, mutta he vetosivat siihen, että villa on niin kallista, ettei kukaan sitä ostaisi. Nyt villalankaa oli hyllyt pullollaan (oli myös seinällinen muovia...) Mukaan tarttui villapaitalangat.

Meillä ei ollut tarkoitus mennä Mary Maximiin. Mutta kuinka ollakaan, kun olimme tulossa ystävien luota, ehdotin, että ajaisimme maisemareittiä, se vei kuin veikin suoraan Mary Maximiin!!! Tämähän oli navigaattorin vika, ei miun.

 

1281209507_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Punainen sukkalanka on ostettu St Jacob's Farmer's Market:lta. Tämän ostamiseen ei liittynyt mitään kieroilua matkareitin suunnittelussa, vaan yllätys siitä, että täälläkin oli lankamyymälä. Valkoinen alpakka taas on ostettu Guelphin kauppahallista, jossa Alpaca Acres myi alpakkatuotteita. Olin etukäteen ajatellut, että kävisimme siellä, mutta nyt ei sitten tarvinnutkaan.

1281847658_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ostin Lily Leen Wool & Tea-kaupasta myös teepannumyssyvillitykseeni vähän lisäpontta. Viimeisinä päivinä kiertelin ostoskeskusten lehtimyyntipisteitä etsien Interweave Knitsiä, jonka olisi pitänyt ilmestyä juuri silloin, muttei yhdessäkään paikassa myyty neulelehtiä. Olisi varmaan pitänyt mennä lankakauppaan, mutten kyllä uskaltanut. Nytkin piti ostaa ylimääräinen matkalaukku, että sain langat ja muut käsityöostokset (joita en nyt tässä esittele) mahtumaan mukaan...

1281849328_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Waterloo County on mennoniittien asuinaluetta. Sivuteillä näkeekin usein hevosvetoisia ajoneuvoja. Monet mennoniittinaiset ovat myös taitavia tilkkutöiden tekijöitä. Kävinkin myös tillkutyökapoissa, mutta siitä sitten joskus myöhemmin enemmän. (Ei, en aijo ommella tilkkupeittoa!!!!!)

1281360385_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kotiin tullessa oli iso kasa postia odottamassa. Olin saanut kaksi pakettia. Toinen niistä oli Ravelryn eurooppalaisten vaihtopaketti, jonka teemana oli kansallinen säveltäjä. Miun lähettämän paketin teemana oli tietenkin Sibelius. Saamassani paketissa teemana oli tsekkiläinen musiikki ja bretangelaiset herkut, sillä lähettäjä oli kotoisin Tsekkoslovakiasta, mutta on jo asunut vuosia Ranskassa. Sain iki-ihania purkkeja, joissa on teetä tai keksejä, hyvää musiikkia ja lankaa.

1281360764_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Voitan arpajaisissa todella harvoin, mutta nyt yllättäen onni olikin suosinut miuta. Osallistuin touko-kesäkuussa fufoiluun ja voitinkin arpajaista kivan palkinnon. Tykkään tuosta Tico tico-väristä kovasti.

Fufoilut ovat jo ohitse, nyt voisi ilmoittautua Sukkasatoon. Sain kesällä Katrilta lainaksi Pirkanmaan kotityön sukkaohjekuvaston, jossa on paljon kivoja "pakkoneuloasukkia". Lisäksi Ullaneuleen yllätysextra on ilmestynyt, siinä on Taito-lehdessä aiemmin julkaistut sukkaohjeet.