1278313989_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kävin kuukausi sitten Helsingissä. Kiertelin yhtenä päivänä lankakauppoja ja ostin ihanaa ohuen ohutta sukkalankaa. Se oli niin kaunista ja houkuttavaa, että halusin heti ryhtyä neulomaan. Puikkoja ei tietenkään ollut mukana. Katselin kaupan (Menita) puikkovalikoimaa ja huomasin, että heillä oli todella ohuita sukkapuikkoja.

1278313777_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Innostuin ehkä vähän liikaa, mutta ostin heti kolmet: 1,25 mm, 1,50 mm ja 1,75 mm. Into ryhtyä neulomaan suorastaan leimahti liekkiin. Niinpä aloitin neulomaan 1,25 millisillä puikoilla sukkaa. Ohjetta ei miulla siihen hätään ollut, joten tein perinteisesti "omasta päästä". Tosin kotona mietin, etten nyt ihan pelkää sileää neuletta viitsi neuloa, joten kaivelin ohjeistani tuon timanttikuvion. Inspiraationa siihen oli Mary Oljen Suomalaisia sukkia -kirja ja  Taito-lehdessä (2/2010) olleet Tähdenlento-sukat.

1278313913_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Olen nyhertäjä. Tykkään tehdä pientä piiperrystä. Siksi innostuin näistä ohuista puikoista. Neulominen sujui hyvin ja yllättävän joutuisastikin. Metallipuikot kuitenkin putoilivat muutaman kerran ja ohuet puikot olivat vaarallisen terävät. Niillä tuli niin napakkaa neuletta, että sukista tulikin miulle liian pienet. En älynnyt luoda riittävästi silmukoita.

Ohje: Miun oma

Lanka: Araucanialonco multy

Puikot: 1,25 Addit