Yksi lempikirjoitani on J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta. Olen lukenut sen useampaan kertaan sekä suomeksi että englanniksi ja kuunnellut sen CD:ltä. Kun talvella huomasin Ravelrystä, että alkaa kirjaan perustuva neulontasarja, en kauaa epäröinyt. Ilmoittauduin sarjan ensimmäiseen huivi-KAL:iin.

1277925625_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Leevi-koira kainalossa aloitin neulomisen pakkasten aikaan. Koirasta ei oikein pysy nojaamatta selällään, niinpä sohva on hyvä paikka rentoutua - meille molemmille!

1277113526_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Huivi on pyöreä, ensimmäinen laatuaan miulle. Miehän neuloin joskus vuosi sitten pyöreää huivia, mutta teinkin siitä puoliympyrän. Tästä taas tuli koko ympyrä, muttei huivia, vaan pöytäliina lapsuudenkotiini. En oikein osaa pitää pyöreää huivia.

1277113797_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Huivin neulominen oli aikamoinen urakka, etenkin loppuvaiheeen reunuksessa. Siinä oli 57 mallikertaa, joissa jokaisessa oli 25 kerrosta. Huh, huh! Tuntui, ettei se lopu ikinä. Ohjeen mukaan reunapitsiin olisi vielä pitänyt laittaa yli tuhat helmeä, mutta mie en yksinkertaisesti enää jaksanut innostua helmistä. En olisi ikinä saanut huivia valmiiksi. Täällä  voi käydä katsomassa yhtä helmireunusta. Huomasin vasta pingoitusvaiheessa, että olin onnistunut neulomaan reunukseen myös muutaman virheen. Harmitti, koska nyt en voi antaa huivia lahjaksi, mutten käy kyllä purkamaankaan - 57 mallikertaa on ihan liikaa!

1277113616_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Huivin suunnittelija, Susan Pandorf, sai inspiraationsa huiviin Arwenista, jonka toinen nimi on Iltatähti. Huivissa tähtiä on keskellä ja holvien yläpuolella. Tuossa yllä olevassa kuvassa taitaakin juuri ja juuri näkyä pari tähteä.

1277113897_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ohje: Evenstar

Puikot: 3 mm

Lanka: Wetterhoff Silvia

Tähän neulontasarjaan kuuluu muitakin Sormusten herra -ohjeita, joista osa on jo julkaistukin. Mie olen yrittänyt pysyä niistä erossa, kun pää on muutenkin täynnä kaiken maailman ideoita. Katsotaan sitten, kun siellä taas alkaa KAL.

P.S. Huomasin vasta nyt, että kuvat ovat epätarkkoja. Otsan rypistys Parempiakaan en nyt tähän hätään saa, koska huivi on Parikkalassa.