2139863.jpg

Taika-lehden joulunumerossa oli ihana, virkattu ja huovutettu tonttutyttö. Olen joka joulu tehnyt ainakin yhden uuden joulukoristeen ja nyt ihastuin tähän malliin. Kaupunkireissulla sitten ostin langat ja muut tarvikkeet.

Virkkasin osat parissa illassa, jalat valmistuivat myöhään illalla. En malttanut odottaa, vaan tungin tontun osat heti koneeseen ison pyyhkeen kanssa huopumaan. Niin ja menihän sinne uusi teepannumyssykin.... Seuraavana päivänä miulla olisi ihana tonttutyttö!

Koneesta kaivelin hölmistyneenä valkoiseen paperinukkaan peittyneitä tontun osia. Tontun pää oli muodoton baskeri, vaikka sinne sisälle oli laitettu askartelupallo. Miten tässä näin pääsi käymään? Tutkin ohjetta. Päähän olisi pitänyt laittaa styrox-pallo sisälle. Mie olin epähuomiossa ostanut paperimassapalloja ja sen enempää ajattelematta olin laittanut paperimassapallon pesukoneeseen...

Pari päivää pihisin ja puhisin ja välillä jo päätin heittää tontun tekeleen roskiin.  Valkoista lankaa oli kuitenkin vielä sen verran, että virkkasin uuden pään. Sisälle tungin vanhoista huovutuksista jääneitä huopuneita villapaloja. Huovutuksen jälkeen miulla oli kuin olikin ihan hyvä tontun pää. Muut osat olivat kuitenkin paperinukan peitossa. Etsin netistä nukanpoistajaa - ei löytynyt. Lopulta keksin, että onhan miulla Lady Shaver ja sillä sitten ajelin nukat pois.

Kun tonttu torstai-iltana vihdoin valmistui, en ollut tyytyväinen. Se oli mielestäni liian iso, ei tarpeeksi huopunut ja ihan kuin joku lapsi olisi sen tehnyt. Perjantaina tonttutyttö sen sijaan oli jo paljon mieleisempi ja nyt miusta se on jo ihan kiva!

Lanka: Sandnesgarn easy

Koukku: nro 4 ja 8

Every Christmas I make one or two new Christmas decorations. This year I crocheted and felted an elf. It was supposed to be a peace of cake, but I didn't read the pattern carefully and ended up putting a papermache (sp?) ball inside the head. Now, how smart is that? The elf parts had to be felted in the washing machine! I'm sure everybody else would have realized what would happen - that after felting in the washing machine all the pieces of the elf were covered with white paper lint. The head didn't look like a head but a beret. I was ready throw the whole thing away. 

Well, didn't, instead I crocheted a new head, stuffed it with old pieces of felt and got a normal head. There still was the problem with lint. I used to have a lint remover but I couldn't find it anywhere. So I used my Lady Shaver to shave the lint off - it worked really well!

First I didn't like my elf, probably because I was really fed up with it, but now I think it is quite cute!

The pattern is found in a Finnish magazine Taika.

Yarn: Sandnesgarn easy

Hooks: 4mm and 8 mm.