Olen yrittänyt päästä Tampereen käsityömessuille jo kaksi kertaa aiemminkin, mutta aina on ollut jotain muuta muka tähdellisempää tekemistä tai menemistä. Tänä vuonna ilmottauduin hyvissä ajoin ja merkitsin päivän kalenteriin, niin etten sitten siihen muuta suunnittele. Olin innoissani.

Maanantaina sain tekstarin bussiyhtiöltä, että vähäisten ilmoittautuneitten vuoksi matka on  peruttu! Yritin etsiä muita linja-autoja, mutta vapaita paikkoja ei ollut. Lopulta Mies suostui "vapaaehtoisena" lähtemään kuskiksi ja päästiin kuin päästiinkin matkaan.

Olin sopinut treffit Langanpätkiä-blogin Villasukan kanssa, jonka SNY:nä olen hääräillyt pitkin syksyä. Kun kävelin kohti tapaamispaikkaa (Titityyn ihanainen puoti) harmittelin mielessäni, ettemme olleet sopineet jotain tuntomerkkiä, vaikkapa punaista neilikkaa rintapielessä, tuntemisen helpottamiseksi. Yritin muistella, miltä Villasukka näyttää valokuvissa - siis se vähä, mitä hänestä on kuvissa näkynyt! Onneksi juuri sillä hetkellä Titityyn myyntikojun luona ei ollut kovin paljon väkeä ja Villasukka löytyi helposti. Oli mukavaa tavata ja jutella hiukan ja saada kasvot Villasukalle!

Tässäpä miun saalis:

2065843.jpg

Nappeja metsästin aika kauankin ja niitä tuli sitten ostettua yli tarpeen. Tänä aamuna mietin, että ovatkohan nuo keraamiset napit liian painavia neuleille?

2065851.jpg

Secret Woolin kaupasta löysin nuo kauan himoitsemani sukan pingoittimet.

Löytyihän sieltä näköjään muutakin...

2065859.jpg

Tänä aamuna huomasin, että olinpas mie ihastunut eilen vain yhden värisiin lankoihin! Ostin elämäni ensimmäisen Noro-kerän - sukkalankaa ja samalla heräteostoksena 2 vyyhteä Noroa, josta tulee kai huivi.

Vaikka messuilla oli mukavaa ja tarjonta yltäkylläistä, mitään uutta ja ihmeellistä en nähnyt ja tuli vähän ähky olo. En jaksanut katsella joululahjoja enkä oikein muitakaan käsitöitä. Miuta vain kiinnosti langat. Rupesin ajattelemaan, että niitä saan muutenkin joko suoraan kaupasta tai sitten netistä, joten näiltä näkymiltä ensi vuonna pysyn kotona. Paitsi, jos sinne kehiteltäisiin jokin bloggaajien yhteistapaaminen...

Yesterday I went to Tampere craft excibition. I did some shopping. Well,  more than I had planned (I didn't take photos of everything since they are presents). I met with the lady whose secret knitting pal I've been this fall. We had a nice little visit.

As I was walking there I started to think that since I'm only interested in knitting and  yarns I probably won't go there next year. Yarns I can buy at the yarn stores and in websites and I didn't enjoy browsing in big crowds.