1207262.jpg

Löysin jo syksyllä Ullasta ihanan Aino-sukkien ohjeen. Vasta nyt ehdin neuloa ne. Lankana käytin Step-lankaa, joka ei ehkä ollut paras vaihtoehto. Yksivärisestä langasta olisi varmaan tullut parempi, mutta muutakaan sopivaa lankaa ei juuri sillä hetkellä ollut. (Miten voi olla mahdollista, että vaikka lankaa on kilotolkulla, koskaan ei ole sitä juuri sopivaa?) 

Neuloa tohotin innoissani, enkä malttanut lukea ohjetta, niin että huomasin vasta myöhemmin, että olin tehnyt vähän erilailla, joten nämä eivät nyt ihan Aino-sukat ole, mutta melkein. Kauniit niistä kuitenkin tuli. Opin myös tekemään kantapään erilailla kuin ennen.

Neuloessani kuuntelin CD:ltä loppuun Ilkka Remeksen Itäveri kirjan - ehkäpä juuri sen takia ohjeiden lukeminen jäi vähälle! Oli mukavaa kuunnella kirjaa, jossa oli tuttuja paikkoja. Yritin myös kuunnella Helvi Hämäläisen Finlandia palkittua kirjaa "Sukupolveni unta",  mutta se ei sopinut neulomiseen ollenkaan, joten palautin sen kirjastoon.