On se sitten kummallista, ettei aikuinen ihminen saa aloittamaansa neuletta valmiiksi, ellei joku ole potkimassa takapuoleen! Miulle tämmöinen potku oli Fufoilu, jossa yhdessä muiden kanssa neulottiin valmiiksi kesken jääneitä neuleita. Miulla niitä oli kaksi.

1278313176_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kaksi ja puoli vuotta sitten aloitin innoissani neulomaan Wolhemel-peitto-KAL:ia. Palaohjeita tuli muistaakseni viikoittain ja kuvittelin saavani peiton valmiiksi jo seuraavana kesänä. Osa paloista oli todella kauniita, osassa opin uutta, mutta osa oli aika yksinkertaista neulottavaa. Niitä neuloessa miun into hyytyi. Aina oli olevinaan mukavampaa neulottavaa.

1278313276_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Monet palat neuloin keittiössä ruokaa tehdessäni. Muutama on neulottu autossa ja aivan viimeiset olen neulonut sohvalla CD-kirjaa kuunnellen.

Palojen pingottaminen ja yhdistäminen oli iso urakka. Ensin päädyin yhdistämään palat virkkaamalla, koska ohjeessa niin suositeltiin. En kuitenkaan meinannut millään saada saumasta kaunista. Katselin Ravelryssä muiden peittoja, eikä niissäkään virkattu sauma kummoinen ollut. Lisäksi huomasin kauhukseni, että lanka loppuisi viime metreillä. Se ei riittäisi reunuksen neulomiseen.

1278313376_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Päätin jättää asian hautumaan melontaretken ajaksi ja päättää sen jälkeen puranko virkkauksen vai tilaanko lisää lankaa. Se vähän arvelutti, sillä vaikka lanka on valkoista, saisiko enää ihan tismalleen samansävyistä... Mutta toisaalta purkaminenkaan ei kauheasti huvittanut.

Päädyin purkamaan. Kaivelin piirongin laatikoista suunnilleen saman paksuista valkoista lankaa, joka olikin melko lähellä Karisman väriä  ja ompelin palat sillä yhteen.  Säästyneillä Karisman pätkillä sitten sain neulottua reunuksenkin. Huh, huh!

Peitosta tuli hienompi kuin olin osannut kuvitellakaan. Tylsätkin palat näyttävät kivoilta. Jotta pääsen neulomaan uutta (uusia) peittoja, annan tämän lahjaksi.  (Uusi peitto on jo aloitettu, tavoitteena on saada se nyt kesällä valmiiksi...)

Ohje: Wolhemel

Lanka: Garnstudio Drops Karisma

Puikot: 4 mm

1278313515_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

En edes muista, milloin tämä Vaaka-peitto on aloitettu. Joka tapauksessa neuloin sitä pitkillä suorilla puikoilla ja niitä en ole käyttänyt enää vuosiin. Peiton valmistumisella oli kiire, sillä Vaaka ry ottaa peittoja vastaan enää tämän vuoden loppuun asti. Ihmettelin kyllä, miksi tämä oli jäänyt kesken, sillä paloja puuttui vain yksi!

Peitto on neulottu suurimmaksi osaksi jämä-Nallesta. Yksittäiset palat näyttivät aika tylsiltä, mutta yhdistettynä niistä tulikin aika kiva peitto.

Ohje:  Vaaka ry

Lanka: Pääasiassa Novitan Nallea

Puikot: 3 mm pitkät puikot